Yleisimmät meikkausvirheet, jotka tekevät sinusta vanhemman näköisen!

Tiesitkö, että yli puolet naisista tekee aloittelijan virheitä meikkinsä suhteen, vaikka lähes 100 % heistä meikkaa päivittäin? Valitettavasti meikkaamme väärin usein epäjohdonmukaisten vinkkien, ystäviemme neuvojen ja oman intuitiomme vuoksi – ja usein tuloksena on huonosti tehty meikkipohja ja ylipäätään meikki, joka saa silmämme näyttämään pienemmiltä tai karikatyyrimäisesti korostetut kulmakarvat. On aika lopettaa tämä pelleily!

Osallistuin hiljattain viikonloppuna meikkikoulutukseen ja haluan jakaa kanssanne saamani opit. Päätin osallistua koulutukseen oppiakseni, miten tuoda tietoisesti esiin parhaimpia puoliani ja häivyttää virheitä, mutta – kuten minulle on tyypillistä – tämä aihe tuntui kiinnostavan sen verran, että halusin tehdä siitä erikseen myös postauksen, johon olen koonnut yhteenvedon kaikesta, mitä sain koulutuksen aikana selville.

Osaatko oikeasti edes meikata?

Saatat ehkä olla hyvinkin vakuuttunut siitä, että tiedät itse parhaiten, millainen meikki sopii juuri sinulle. Mieti asiaa kuitenkin siltä kannalta, että sinä et katso itseäsi objektiivisesti, joten on mahdollista, ettet huomaa joitakin virheitä, joita teet säännöllisesti meikkisi suhteen. Todennäköisesti yksi käynti ammattitaitoisen meikkaajan luona riittäisi toteamaan, että vanhennat itseäsi tai saat itsesi näyttämään muutoin epäedulliselta tavallasi meikata. Ihan totta, monet meistä tekevät näin! Haluatko tietää, mitkä ovat yleisimmät meikkausmokat, joiden takia monet meistä näyttävät hullunkurisilta tai oudoilta?

YLEISIMMÄT VIRHEET, JOITA TEHDÄÄN MEIKIN LEVITTÄMISEN YHTEYDESSÄ

1. Liian voimakkaasti korostetut poskipäät

Olemme tosiaan todenneet, että kasvojen varjostaminen eri tavoin on mahtava tapa hoikentaa ja muotoilla kasvojamme. Olet ehkä ostanut aurinkopuuterin ja levität sitä aina kasvoillesi. Mutta oletko miettinyt onko tässä vaiheessa jotain, minkä teet jatkuvasti väärin? Saatat ehkä olla esimerkiksi valinnut liian tumman sävyn, levität sitä liikaa, etkä ehkä häivytä sitä kunnolla ja mikä pahinta, levität sitä aina vääriin kohtiin. Valitettavasti kasvojen varjostus on taito, jonka hallitseminen vaatii aikaa ja vaivaa. Usko pois, joskus on parempi luopua aurinkopuuterin käytöstä ja käyttää tyttömäisen heleää poskipunaa, jolla saat aikaan huomattavasti paremman vaikutuksen. Jälleen kerran, huonosti tehty kasvojen varjostus voi vanhentaa meitä merkittävästi ja pilata itse asiassa koko meikin.

2. Levität enemmän meikkivoidetta peitevoiteen sijaan

Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa peitevoiteesi on juuri loppunut (tai sinulla on kamala kiire) ja sen sijaan yritit peittää näppylän naamioimalla sen kaksinkertaisella tai kolminkertaisella annoksella meikkivoidetta? Täytyy myöntää, että minulle on käynyt näin useammin kuin kerran. Nyt tiedän, että tämä on valtava virhe, sillä sen sijaan, että peittäisit näppylän, teet siitä entistäkin silmiinpistävämmän. Mietipä hetki, jos ihon virheet ja silmien alla olevat tummat silmänaluset olisi mahdollista peittää meikkivoiteella, olisiko silloin ollut tarpeen keksiä peitevoidetta? Näillä kahdella kosmetiikalla on täysin erilaiset ominaisuudet, eikä kaksinkertainen määrä meikkivoidetta korvaa peitevoidetta. Summasummarum, lopetetaan tämä, jooko?

3. Meikkivoiteen sävyn ja koostumuksen huono yhteensovitus

Tästä on puhuttu paljon kautta aikojen, mutta silti näen ystävieni ja tuttujeni toistavan samaa virhettä yhä uudelleen ja uudelleen. Tiedän, että sattumanvaraisen meikkivoiteen ostaminen on varmasti nopeampaa ja helpompaa, mutta juuri sinun ihosi sävyä vastaavaa meikkivoidetta ei voi ostaa vain valitsemalla kauneimman pullon hyllystä ja marssimalla kassalle. Tämän seurauksena kasvosi näyttävät helposti joko liian vaaleilta tai liian tummilta, ja sävy ero kaulan ihoon verrattuna on silmiinpistävä. Siksi ennen meikkivoiteen hankkimista on parempi kokeilla muutamaa sävyä näytteiden avulla, ja vielä parempi olisi, jos saat otettua muutaman näytteen kotiin testattavaksi. Muista, että sävy kannattaa tarkistaa levittämällä sitä leukalinjan yläpuolelle, ei ranteeseen.

Lisäksi meikkivoiteen koostumuksen valinnassa on myös otettava huomioon muutamakin seikka. Esimerkiksi naisten, joilla on rasvoittuva ihotyyppi, pitäisi yrittää mattapintaistaa ihoa sen sijaan, että he käyttäisivät korostavia meikkivoiteita, ja rehellisesti sanottuna minulla ei ole aavistustakaan, miksi jotkut heistä tekevät aivan päinvastoin. Itse asiassa näin tehdään myös toisinpäin: naiset, joilla on samea ja kuiva ihoa, käyttävät mattapintaisia tuotteita, jotka tekevät ongelmasta entistä näkyvämmän.

4. Liian tummalla värillä korostetut kulmakarvat

Viime aikojen trendinä ovat edelleen virheettömät ja täydellisesti muotoillut kulmakarvat. Eikä se ole mikään ongelma, sillä ne luovat luonnollisen kehyksen silmillemme ja korostavat kauniisti kasvojamme, kunhan vain muotoilemme kulmakarvamme huolellisesti. Tässä vaiheessa kuitenkin ilmaantuvat myös ensimmäiset ongelmat, koska monet naiset nyppivät liikaa karvoja, mikä tekee kulmakarvoista aivan liian ohuet ja liian lyhyet, ja tämä puolestaan pilaa kasvojen mittasuhteet. Onneksi tilanteen voi korjata kasvattamalla kulmakarvoja takaisin ja häivyttämällä joitakin virheitä meikillä. Kohtaamme kuitenkin helposti myös ongelmia kurvakarvojemme korjaamisessa tai korostamisessa – valitsemme liian tumman sävyn kulmakarvatuotteista (jotka ovat selvässä kontrastissa hiusten värin kanssa) ja luomme luonnottomat ääriviivat kulmillemme. Liian tummat tai liian paksut kulmakarvat vanhentavat meitä sen sijaan, että ne tekisivät meistä nuorekkaan näköisen. On ymmärrettävä, että kulmakarvojen meikkaamisessa tärkeintä ovat luonnollisuus, yhteensopivat värit ja siististi korostetut kulmat.

5. Liikaa kiiltoa

Olemme saaneet lukea monista eri julkaisuista ja monilta eri tahoilta, että kasvojen korostaminen on tärkeää, joten nyt lisäämme meikkiimme joka kerta highlighteria ja hohtavia luomivärejä. Meillä on myös tapana kiinnittää meikkimme korostuspuuterilla, mikä ei ole todellaan paras tapa. Luonnollisesti terveen hehkun lisääminen kasvoihimme on hyvä asia, mutta sen kanssa ei pitäisi liioitella, varsinkin jos ihosi on jo hieman ikääntyneempi. Korostuspuuteri korostaa pienintäkin ryppyä, mistä me kaikki haluamme ehdottomasti pysyä mahdollisimman kaukana. Yhteenvetona voidaan todeta, että korostettu meikki sopii useimmiten nuorille naisille, mutta silloinkaan highlighteria ja muita korostukseen tarkoitettuja tuotteita ei pidä käyttää liikaa. Jos siis haluamme tehdä voimakkaasti säkenöivän silmämeikin, olisi parempi luopua highlighterin levittämisestä muualle kasvoihin.

Miltä kuulostaa? Toivon, ettet tee yhtään äsken listaamistani virheistä, tai lopetat ainakin viimeistään tässä vaiheessa niihin sortumisen. Suukkoja!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös

Sinua mahdollisesti kiinnostavat liittyvät artikkelit